Katriina on psykologi ja psykoterapeutti. Hän elää hyvässä avoliitossa, isossa kivitalossa ja komeiden autojen keskellä. Kaikki ei olekaan totta. Katriina huomaa joutuneensa vuosia kestäneen petoksen uhriksi. Hänen avopuolisonsa Risto, patologinen valehtelija, on salaa tuhonnut oman taloudellisen tilanteensa ja ajaa myös Katriinan taloudelliseen ahdinkoon. Totuus alkaa vähitellen selvitä. Katriina ryhtyy Riston pelastusoperaatioon. Petos kuitenkin jatkuu uusilla valheilla vanhojen päälle. Risto paljastuu myös alkoholistiksi. Katriina romahtaa, menettää yöunensa, uupuu, masentuu ja ahdistuu. Edessä on myös psykiatrinen sairaalahoito.Kirja on kertomus vaivalloisesta toipumisesta. Oman psykoterapiansa, sitkeytensä ja määrätietoisuutensa ansiosta Katriina alkaa vähitellen kuntoutua. Hän kamppailee terapeuttina keskellä omien potilaidensa terapiatunteja, potilaana omassa psykoterapiassaan, sairaalassa ja ylipäänsä elämässään.Oman värinsä tarinaan tuovat myös Katriinan persoonalliset asiakkaat. Lukija saa kurkistaa psykoterapiamaailmaan kolmesta eri näkökulmasta: potilas, terapeutti ja terapeutin terapeutti. Kirjassa kuvataan tilanteita terapiatunneilta, Katriinan omaa psykoterapiaa, uutta avoliittoa, sairaalassa sattuneita kommelluksia ja elämää yleisestikin. Kirjassa kuvataan raastavan vilpittömästi ja nostamatta psykoterapeuttia jalustalle, miten petollisuus parisuhteessa johtaa taloudelliseen hätään, eroon, henkiseen romahtamiseen. Tarina sisältää myös vahvan toivon sävyn ja elämänmyönteisyyden. Elämä kantaa sittenkin vai kantaako?Katriina löytää myös uuden avopuolison, varatuomari Markuksen, joka vaikuttaa unelmien täyttymykseltä. Uusi rakkaus on tällä kertaa se oikea, josta Katriina on aina haaveillut.Mutta ei, se ei mennyt niin...

Alkuajatuksen "Rakkaus: Läheisyyttä ja särkyneitä sydämiä" paneutuu aitoon rakkauteen tavalla, jolla lukija voi kasvattaa ymmärrystään rakkauteen, henkiseen läheisyyteen sekä särkyneen sydämen...
Joko ihmisviisaus on voittanut Jumalan viisauden ja ihmisen oma voima kaatanut Jumalan voiman. Sana on kuitenkin annettu, iäinen. Hengellistä runoutta.
Käsiraudat, silmälaput, solmut ja lelut. Mistä muusta sitä keskustelisi kaverinsa kanssa?- Muuta luokseni, Luka, Alex ehdotti.- Siitä tulee mukavaa, hän taivutteli.- Toki, miksipä ei? Minä vastasin...
Ystävyys, vanha talo ja Lapin kesä. Mitä muuta nuori nainen voisi kaivata? Paitsi rakkautta, tietysti.Ianista tulee korvaamaton ystävä, kun Veran maailma kääntyy yllättäen päälaelleen. Edes vetoisat...
Surullinen rakkaus on kahden henkilön eroon päättyneeseen suhteeseen liittyvien syiden ja seurausten pohdintaa toisen henkilön näkökulmasta. Teos on varsin henkilökohtainen ja kuvastaa toisen...
Discover your next great read at BookLoop, Australiand online bookstore offering a vast selection of titles across various genres and interests. Whether you're curious about what's trending or searching for graphic novels that captivate, thrilling crime and mystery fiction, or exhilarating action and adventure stories, our curated collections have something for every reader. Delve into imaginative fantasy worlds or explore the realms of science fiction that challenge the boundaries of reality. Fans of contemporary narratives will find compelling stories in our contemporary fiction section. Embark on epic journeys with our fantasy and science fiction titles,
Shop Trending Books and New Releases
Explore our new releases for the most recent additions in romance books, fantasy books, graphic novels, crime and mystery books, science fiction books as well as biographies, cookbooks, self help books, tarot cards, fortunetelling and much more. With titles covering current trends, booktok and bookstagram recommendations, and emerging authors, BookLoop remains your go-to local australian bookstore for buying books online across all book genres.
Shop Best Books By Collection
Stay updated with the literary world by browsing our trending books, featuring the latest bestsellers and critically acclaimed works. Explore titles from popular brands like Minecraft, Pokemon, Star Wars, Bluey, Lonely Planet, ABIA award winners, Peppa Pig, and our specialised collection of ADHD books. At BookLoop, we are committed to providing a diverse and enriching reading experience for all.
Sign In
your cart
Your cart is empty
Menu
Search
PRE-SALES
If you have any questions before making a purchase chat with our online operators to get more information.