Jännittävä, hauska, ihmeellinen fantasiaseikkailu kaikenikäisille.Joulupukki ryöstetään. Korvatunturi uhataan räjäyttää. Joulu vaarassa peruuntua - ja kaikki seuraavatkin. Seuraisi koko tonttumaailman romahdus.Tällaista kertomusta tontuista ei ole ennen kirjoitettu. Jokaisen olisi syytä tietää, mitä tonttumaailmaan nykyään kuuluu. Korvatunturi 6.3 -päivitys.Yksityisetsivä Pekka, Pukin apulainen Luciaana sekä tekniikkatonttu Safiiri ryhtyvät mahdottomalta tuntuvaan tehtävään:Pelastakaa joulu, aikaa vuorokausi. Suomen valtiolla ja tonttumaalla on sopimus, joka velvoittaa tonttuja ilmoittamaan vakavat rikkeet ja pyytämään niissä tutkimusapua. Venäläiset tontut ryöstävät Joulupukin, käyvät sieppaamassa hänet avaruusaluksella Korvatunturilta kesken joulukiireiden. He jättävät pommin, joka räjähtää 23 tunnin kuluttua, ellei vaatimuksiin suostuta. Räjähdys tappaisi tuhannet Korvatunturin tontut, vaikka he olisivat muualla; aika tulisi tonttuihin, tekisi heistä tavallisia kuolevaisia. Tonttujen energiakeskusten värähtelytaajuus mahdollistaa pitkän iän, ajattomuuden. Pekan on vaikea uskoa, että nuori tonttuneitonen on istunut leirinuotiolla Buffalo Billin ja Istuvan Härän mukana, Pekan lapsuuden villin lännen leikkien sankareiden seurassa. Ja kinastellut maailmankaikkeuden arvoituksista Einsteinin ja Stephen Hawkingin kanssa. Supertietokoneet yrittävät ratkaista pommin pysäytyskoodia.Vaihtoehtojen selaaminen kestää tuhat vuotta, vaikka koneet seulovat 300 000 biljoonaa lukua sekunnissa. (Maailman nopeimman superkoneen teho on n. 100 000 biljoonaa laskutoimitusta sekunnissa.)Jäljet johtavatkin sitten Ruotsiin, Gävlen kaupungin alla olevaan tonttumaailmaan, jossa suomalaisetkin tontut ennen asuivat. Ryöstössä mukana myös puolimaailma, rikollisista tontuista ja peikoista, kouvoista yms. kummajaisista muodostunut yhteisö, joka on hylännyt tonttujen ylevät perinteet. Kuka on ryöstön suunnittelija? Mitä Pukista halutaan? Mustan Valon miekka? Energiakeskus Japanis

Discover your next great read at BookLoop, Australiand online bookstore offering a vast selection of titles across various genres and interests. Whether you're curious about what's trending or searching for graphic novels that captivate, thrilling crime and mystery fiction, or exhilarating action and adventure stories, our curated collections have something for every reader. Delve into imaginative fantasy worlds or explore the realms of science fiction that challenge the boundaries of reality. Fans of contemporary narratives will find compelling stories in our contemporary fiction section. Embark on epic journeys with our fantasy and science fiction titles,
Shop Trending Books and New Releases
Explore our new releases for the most recent additions in romance books, fantasy books, graphic novels, crime and mystery books, science fiction books as well as biographies, cookbooks, self help books, tarot cards, fortunetelling and much more. With titles covering current trends, booktok and bookstagram recommendations, and emerging authors, BookLoop remains your go-to local australian bookstore for buying books online across all book genres.
Shop Best Books By Collection
Stay updated with the literary world by browsing our trending books, featuring the latest bestsellers and critically acclaimed works. Explore titles from popular brands like Minecraft, Pokemon, Star Wars, Bluey, Lonely Planet, ABIA award winners, Peppa Pig, and our specialised collection of ADHD books. At BookLoop, we are committed to providing a diverse and enriching reading experience for all.
Sign In
your cart
Your cart is empty
Menu
Search
PRE-SALES
If you have any questions before making a purchase chat with our online operators to get more information.