Täysin puskista leskeksi päätyneestä Bloomista ja lymfoomaan sairastuneesta Slimistä tulee rakastavaisia, kun he kohtaavat hautajaisissa. Rakkaus iskee kuin syöpä. Sille ei voi mitään. Eikä haluakaan voida.Ennen pitkää Slimin ja Bloomin hurmioon ja auvoon ilmaantuu Thanatoksen hajottavia ja hallitsemattomia voimia kuin lutikoita vuodevaatteisiin. Kumpi voittaa: Rakkaus vai Thanatos vai voittaako kukaan?BURGUNDINPUNAINEN TÄHTI on kolmiosainen matkakertomus. Ensimmäisessä osassa Bloomin aviomies Miklos Jankso sanoittaa viimeistä elinpäiväänsä. Vaimo ja perhe jatkavat elämää olosuhteisiin nähden, miten kuten. Jakso päättyy itsenäiseen, viehkeään novelliin, jossa Jankso muistelee vaimonsa ensitapaamista. Perhe-elämän vanha hobo rinnastaa junamatkaan. Toisessa osassa keskiöön ja päärooleihin zuumataan uusi kaveri Slim ja Bloom. Veijarimainen stoori sisältää hyvinkin todenoloisia tilanteita ja reploja sairastelevan parin elämästä niin kämpillä kotona kuin hoidoissa. Hulppeutta lisää Slimin kekseliäs, oikukas ja kadulla kasvanut taiteilijapersoona. Kolmannessa osassa "Burgundinpunainen tähti" Bloom on yksin. - Että ihmisen kriittisimmät hetket typistettiin tupakointiin sairaalan pihassa! - Että suurin rakkaus elämään rinnastettiin lämmittelyyn syöpäklinikan tuulikaapissa! nainen ulvoo kummitushoitoklinikaksi ristimänsä sairaalan käytävillä, vaikka ääntäkään ei kuulu. - Matkatoveri, missä on sinun burgundinpunainen tähtesi?

Tuiki, tuiki tähtönen, iltaisin sua katselen. Korkealla loistat vaan, katsot alas maailmaan. Tuiki, tuiki tähtönen, iltaisin sua katselen. - Vanha lastenlaulu -Kirja on saanut...
Kirja kertoo suuren Pohjan sodan aikaisesta Suomesta. Ensimmäisessä osassa Juhana Björn-niminen suomalainen nuorukainen opiskelee Turun Akatemiassa, jossa hänen isänsä Anders Björn yrittää päästä...
Kun minusta tuli äiti niin en vielä tiennyt mihin se johtaisi. Mielenterveysongelmat olivat pilanneet kaiken. Menneisyyteni oli pelkkää kipua ja se kipu jatkui yhä. Lastensuojelun tullessa kuvioihin...
Tähtien mies ne tulivat taloomme on tieteisseikkailu. Miehestä nimeltään Timotson yksityisetsivä ja hänen ystävistään kuten Maketsonista. Jotka pelastavat maailmankaikkeuden sopimattomilta...
Discover your next great read at BookLoop, Australiand online bookstore offering a vast selection of titles across various genres and interests. Whether you're curious about what's trending or searching for graphic novels that captivate, thrilling crime and mystery fiction, or exhilarating action and adventure stories, our curated collections have something for every reader. Delve into imaginative fantasy worlds or explore the realms of science fiction that challenge the boundaries of reality. Fans of contemporary narratives will find compelling stories in our contemporary fiction section. Embark on epic journeys with our fantasy and science fiction titles,
Shop Trending Books and New Releases
Explore our new releases for the most recent additions in romance books, fantasy books, graphic novels, crime and mystery books, science fiction books as well as biographies, cookbooks, self help books, tarot cards, fortunetelling and much more. With titles covering current trends, booktok and bookstagram recommendations, and emerging authors, BookLoop remains your go-to local australian bookstore for buying books online across all book genres.
Shop Best Books By Collection
Stay updated with the literary world by browsing our trending books, featuring the latest bestsellers and critically acclaimed works. Explore titles from popular brands like Minecraft, Pokemon, Star Wars, Bluey, Lonely Planet, ABIA award winners, Peppa Pig, and our specialised collection of ADHD books. At BookLoop, we are committed to providing a diverse and enriching reading experience for all.
Sign In
your cart
Your cart is empty
Menu
Search
PRE-SALES
If you have any questions before making a purchase chat with our online operators to get more information.